Isän suru

Oman lapsen menettäminen on raskain asia, jonka ihminen voi joutua kokemaan. Kirjoittajan ja hänen perheensä taakkaa lisäsi se, että nuori Camilla kuoli oman käden kautta. 

Kertomus isän surutyöstä toimii samanlaisen kokemuksen läpikäyneelle välineenä, joka auttaa lukijaa oman menetyksensä kohtaamisessa. Samalla se antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle vanhemmalle. Tiedänkö oikeasti, mitä lapseni mielessä liikkuu, mitä murheita ja vastoinkäymisiä seesteisen kulissin takana voi olla? Olenko aidosti läsnä hänen elämässään?

Camillan pääsee vahvasti ääneen päiväkirjakatkelmien ja runojen kautta. Yhtä suuressa määrin – jopa enemmänkin – teos on rehellinen dokumentti siitä kasvuprosessista, jonka Camillan kuolema hänen isässään käynnistää. Hän analysoi omia tunteitaan ja reflektoi kokemaansa. Kirjoittajan mielenmaisemansa on yhtäältä käytännöllinen, toisaalta henkinen. Hän osoittaa hyvin suurta rohkeutta päästäessään lukijan näin lähelle itseään.

 Kertomuksen lopputunnelma on valoisa. Kirjoittajan on kohdannut tyttärensä kuoleman avoimesti ja kunnioittaa hänen ratkaisuaan. Kaipuusta huolimatta elämä menee eteenpäin, eikä läheisten ihmisten suhde pääty kuolemaan.

Ystävän sanat arkun ääressä: "Jos joku kysyisi minulta, miltä enkeli näyttää, vastaisin, että tunsin yhden."

Camillan runo

En saa kunnolla henkeä,

elän vain puolittain.

Minua jäytää tieto siitä,

että voisin olla, nauttia ja rakastaa

paljon enemmän kuin nyt.

Tämän takia elän vielä vähemmän;

heikkenen hetki hetkeltä.

Pelkään, että elämäni loppuu,

ennen kuin se on alkanutkaan.

Puhuin viime viikolla puhelimessa yhden asiakkaan kanssa, joka työskentelee valtionhallinnossa. Olemme tehneet paljon yhteistyötä ja kertoneet toisillemme myös yksityiselämästä. Hänellä oli keväällä vaikea prosessi ja lähetin hänelle viime vuoden puolella kirjoittamani tekstin. Nyt sain tietää, että se toimi juuri kuten olin toivonut. Hän ei pystynyt lukemaan tekstiä kerralla, vaan joutui keskeyttämään aina välillä, kun mieleen nousi käsittelemättömiä asioita. Yksi niistä oli hänen tyttärensä koulukiusaaminen. 

Hän kertoi miten raskasta lukeminen oli, mutta samalla palkitsevaa, koska se nosti pintaan menneisyyden haudattuja tapahtumia ja tunteita. Hänen miehensäkin luki kirjan ja auttoi asioiden käsittelemisessä. Tarinamme avulla hän pääsi puhdistamaan hartioiltaan omia menneisyyden taakkoja, jotka olemassaolollaan syövät osan ihmisen henkisestä energiasta ja hyvinvoinnista.