En usko sattumiin, konsultin testamentti by Johtajuushakkeri

En usko sattumiin, konsultin testamentti

Johtajuushakkeri

Näkyvä ja näkymätön johtajuus ratkaisevat ihmisten ja maapallon tulevaisuuden. Kirja tarkastelee johtajuutta ihmisyyden ja henkisyyden näkökulmasta. Kirjassa on teräviä huomioita elämästä, johtamisesta ja vallankäytöstä. Lisäksi ääneen pääsevät monet eri aikoina eläneet asiantuntijat, jotka hekin ovat rohkeasti kyseenalaistaneet vallitsevia uskomuksia. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.

Kirjoittaja avautuu myös omasta muutosmatkastaan ja henkisestä heräämisestään. Viisi vuotiaana hän lupasi isoisänsä kuolinvuoteella hoitaa hommat. Mahdottoman lupauksen lunastajasta kehittyi liian suuren vastuun kantaja ja pakonomainen suorittaja. Vasta oman tyttären kuolema sai kirjoittajan kohtaamaan sisäisen tuskansa ja kulkemaan kohti sydämen viisautta. ”Kun katson tietäni taaksepäin, näen, miten eri tapahtumat ja ihmiset ovat vaikuttaneet kulkuuni, miten jokin tiedostamaton tarkoitus tai voima on vaikuttanut valintoihini.”

 KIRJAN VIISI PÄÄTEEMAA 

JOHTAMINEN NÄKYVÄKSI. Johtaminen ja vallankäyttö ovat ratkaisevasti vaikuttanut siihen missä tilanteessa ihmiskunta on, miten elämme maapallolla ja miten kulutamme luonnonvaroja. Näkyvä ja näkymätön johtajuus tulevat myös ratkaisemaan ihmisten ja maapallon tulevaisuuden. Johtaako meitä tulevaisuudessa vastuuntuntoiset ja eettiset vallankäyttäjät, materialismiin sitoutuneet ihmiset vai itsekeskeiset ja ahneet pyrkyrit? 

FYYSINEN JA HENKINEN ON SAMAA KOKONAISUUTTA. Kirja hakee syvempää tarkoitusta ihmiselle yhdistämällä tieteen ja uskontojen näkemyksiä. Molemmat pohtivat elämän ainutlaatuisutta ja sen tarkoitusta, mutta näkökulma on eri. Minkä ihminen on aikanaan erottanut, hän voi viisaudellaan yhdistää. 

 KIRKON UUSI ROOLI. Kirja pohtii miten kirkko voisi tyydyttää paremmin nykypäivän ihmisten henkisiä tarpeita. Kirkollahan on siihen jo tilat, resurssit ja osaamista. Mielenterveysongelmien lisääntyminen ja henkisen hyvinvoinnin kysynnän kasvaminen tarjoaa kirkoille mahdollisuuksia uudistaa rooliaan. 

SUOMI EDELLÄKÄVIJÄKSI. Elinkeinoelämän keskusliitto kysyi ulkomaalaisilta johtajilta, millaista Suomessa on asua ja työskennellä. Positiivisten asioiden lista oli pitkä. Genelecin toimitusjohtaja: ”Suomi pitäisi monistaa. Pimeys, kylmyys ja kova verotus ovat kaikki toisarvoisia siihen, mitä Suomi meille tarjoaa.”  YK:n vertailu 2021: Suomi on ensimmäistä kertaa ykkössijalla vuosittain tehtävässä kestävän kehityksen maavertailussa.

 KEINOJA ITSENSÄ KEHITTÄMISEKSI. Merkityksennälkä on kasvussa. Ihmisenä olemisen ymmärtäminen synnyttää uudenlaista tietoisuutta, syvempää kokemuksellisuutta ja aitoa onnellisuutta. Kun ihminen on yhtä elämän kanssa hän ei elä elämäänsä, vaan elämä elää hänessä. Tämän ymmärtäminen lisää sydämen viisautta ja elämän energiaa, jota tarvitaan nykypäivän muuttuvassa maailmassa.

Itsensä kanssa tasapainossa oleva ihminen antaa parastaan. Hän kantaa vastuuta, on sitoutunut tehtäviinsä, pyrkii toimimaan reilusti ja kerralla oikein. Hän toimii kurinalaisesti kun sitä tarvitaan, ja luovasti kun kehitetään uutta.  

En usko sattumiin, konsultin testamentti
24,50 €

sis. ALV 10 %